Piristyksiä

Jos joku ei vielä ole huomannut, niin tuo gradun teko ei ole yhtään minun juttu. Stressaa, aina väsyttää, tylsistyttää... Tosin en ole kyllä ainakaan vielä tavannut ketään muutakaan, joka kyseisestä urakasta olisi suuresti nauttinut. Joskus synkimmällä hetkellä kävi mielessä, että voisi hakea kevään yhteishaussa ammattikouluun... Mutta ehkei sentään, sisulla mennään. Hitaasti mutta varmasti (kai). Pakko kai tuonkin urakan joskus on valmistua? 

Tässä reilun kuukauden aikana on ollut hyvin aikaa keksiä kaikkea oikeasti mukavaa tekemistä, joilla täyttää välitunnit. Kaikilla muillakin koululaisilla on välitunnit, miksei siis gradun kanssa ahertajilla?  Tai "ahertajilla", ihan miten vain. RuokaTUNTI ainakin on pakko pitää, sen voi ajoittaa vaikka Suurimman pudottajan päiväuusinnan paikkeille :)

Aivotyön (kyllä siellä jotain tapahtuu!) vastapainoksi pitää tehdä välillä jotain sellaista, missä näkee työnsä jäljen. Pitää siis kaivaa puikot ja lanka esiin. Senkin ehtii hyvin tehdä ruokatunnilla, ei vain itselle viitsi kuitenkaan kokata mitään ihmeellistä. Ja kun neuloo, aina joskus saa jotain valmiiksikin. Tai tässä tapauksessa puolivalmiiksi, toinen sukka on vielä alkutekijöissään. Saanko esitellä, valmis kuningatarjäätelösukka! Tykkään! Kaikki sata päättelemätöntä langanpäätä lämmittivät mukavasti varpaita tuossa poseeratessa. Yhden välitunnin aikana... Myöhemmin ne lämmittävät varmasti mieltä, kun tulee päättelyn aika. Jos nyt ensin tekis toisenkin sukan valmiiksi, niin olis tuplasti pääteltäviä. Tuplasti hauskempaa.

Kun on muutaman tunnin istunut koneen ääressä, ja parhaassa tapauksessa jopa saanut jotain aikaiseksikin, ei päässä liiku enää mikään. Keksi siinä sitten keino, jolla aivot saisi taas toimimaan! Juoksumatto on yllättävän hyvä. Tarpeeksi vaan vauhtia mittariin, niin ei tarvitse ajatella mitään. Yrittää vain laskea, kuinka monta minuuttia tuskaa on vielä jäljellä. No ei vain, se on kivaa! Varsinkin jos selviää siitä ajatuksesta, että takana on vasta minuutti, vielä ties kuinka monta jäljellä. Juoksumattoratkaisussa on vain se ongelma ettei sitä tällä kunnolla jaksa kovin montaa kertaa viikossa toteuttaa. Mutta josko se tästä. Tänään ainakin tuli tehokas treeni, kun piti vielä vaeltaa lumikerroksen läpi kotiin tuulessa ja tuiskussa. Toivottavasti kukaan ei nähnyt, kun sananmukaisesti raahustin viimeiset metrit meidän ulko-ovelle. Mutta aivot toimii taas!

Ja vaikkei näin kai saisi ajatella (koska ruokaahan ei saa käyttää palkitsemiseen tai lohdutukseen tai suunnilleen mihinkään muuhunkaan), niin kyllä hyvä ruoka vain auttaa kummasti. Niin aamulla, ruokatunnilla, kuin graduaherruksen jälkeenkin. Tässä eilisen iltapala ja tämän aamun aamupala. Vaihteeksi jotain muuta kuin smoothieta, ei ollut saliaamu :) Ohje täältä. 

Sisäinen kello...

Voisikohan sisäistä kelloa säätää niin, että se ei erottaisi viikonloppu- ja arkiaamuja toisistaan? Minun sisäinen kelloni kun valitettavasti erottaa. Tai oikeastaan ajastaa ne väärinpäin. Joka ikinen aamuherätys tällä viikolla on ollut työn ja tuskan takana. Tiistaina kyllä huijasin ja heräsin vasta synttärisankarin kelloon. Ajattelin, että olisi ollut epäreilua herättää toinen kovin aikaisin syntymäpäivänä. No, saatiin nukkua ehkä vartin pidempään tuolla logiikalla :) Mutta siis, maanantaista asti olen odottanut lauantaiaamua, jolloin saa nukkua just niin pitkään kuin haluaa. Ja miten käy lauantaiaamuna? Se sisäinen kello on kai tottunut siihen, että seitsemän aikaan aamulla ollaan jo hereillä ja kohta lähdetään salille. Niinpä olin tänään ihan pirteä ennen seitsemää. Masentavaa. Onneksi kohta on taas maanantai ja väsyttää...

Jos ei tuota aamuväsymystä lasketa, niin viikko oli yllättävän onnistunut. Metodiessee alkaa pikku hiljaa näyttää esseeltä. Kirjoittaminen tuntuu välillä jopa ihan kivalta. Huolestuttavaa. Mutta eiköhän se taas ensi viikolla tai viimeistään sitä seuraavalla tökkää. Positiivisella asenteella vaan... Ja jos ei muu auta, niin aina voi käydä combatissa purkaan turhautumiset ja huhkiin lihakset kipeiksi useaksi päiväksi. Sitten on pakko tehdä aivotyötä ja kirjoittaa, kun ei muuhunkaan enää pysty.

Loppuun vielä tämän aamupäivän tuotos. Listasin pari viikkoa sitten lankani Ravelryyn ja totesin, että niitä on kertynyt ihan kivasti (J taisi käyttää sanaa PALJON). Cookie A:n vastapainoksi kaipasin jotain vähän simppelimpää. Tuli idea raitasukista. Pakko tehdä raitasukat! Nyt! Kuningatarjäätelöä :)

54

Tuplasynttärit! Meillä on J:n kanssa synttärit peräkkäisinä päivinä, J:llä tänään ja mulla huomenna. Ikäeroa on onneks sen verran monta vuotta, että mie en ole se, joka täyttää melkein 30. Vaikka kaksvitosena se vasta kriisiä pitäiski pukata. Kuulemma. Eipäs pukkaa! Ainakaan mitään tavallisesta poikkeavaa. Ainakaan vielä. Ehkä huomenna. Ainoa mikä kriiseilyttää, on tuo projekti G, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. Kaippa sekin joskus menee ohi, antaa tilaa sille ikäkriisille...

Tuplasynttäreissä on yksi vika.  Koska me ollaan tylsiä ja käytetään kaikki mielikuvituksemme joululahjojen miettimiseen, me päädytään yleensä siihen, ettei synttärilahjota toisiamme. Olisi se joskus ihan mukava jännittää ja avata se paketti, vaikka onkin jo näin vanha :) Onneksi on äidit ja anopit, jotka ehkä vielä lahjoo, vaikka kukaan muu ei lahjoisikaan. Tällä kertaa paketti tuli anopilta.

Muumi-mukit molemmille. J kun on sellainen omituisuus, ettei omista yhden yhtä sellaista, vaikka on jo melkein kolkyt. Lahjan antajan ajatuksistahan ei koskaan tiedä, mutta päätettiin että Niiskuneiti on mulle ja Muumipeikko jättimäisine takapuolineen J:lle. Tiedä sitten, kuinka hyvin ne kuvaa omistajiaan. Tosin siinä tapauksessa tuo Muumipeikko kuuluisi mulle :D 

Paketista pomppasi myös jotain pehmeää, kaneille kaveri! Viime vuonnahan mie sain joululahjaksi pehmopupun, Kanikukkulan kasvatti kun olen. Koska myös J on samalta kukkulalta, piti meidän ostaa hänelle oma pupu. Nyt onkin koossa jo kunnon puputrio. Pitää kohta ostaa isompi sänky, jos meinataan kaikki ottaa unileluiksi...

Pakko muuten kehua, sain ensimmäisen onnittelusoiton jo tänään. Pikkuveli (joka taputtaa minua päälaelle ja kutsuu pikkusiskoksi...) halusi olla eka ja onnitteli siksi jo tänään. Omituisia nuo teekkarit :)

Ei oikein kulje

Maanantaista torstaihin oli ohjauksen lähijakso. Täysiä päiviä yliopistolla, paljon keskustelua ja vielä enemmän ajatuksia. Loppuviikosta on pää niin tukossa, ettei mikään liiku. Päästä se tukkoisuus valuu viikonlopun aikana kroppaan ja ilmenee väsymyksenä. On väsymystä, johon liikunta auttaa. Kunnon rääkin jälkeen olo on kevyempi ja energisempi. Sitten on sellaista väysymystä, että kun se iskee, niin on parempi kömpiä kirjan kanssa peiton alle tai linnoittautua suklaalevyn kanssa sohvannurkkaan. Suosiolla... Torstain luentojen jälkeinen väsymys oli tuota ensimmäistä, eilen taas tuota jälkimmäistä pahimmillaan. Mutta kun on itsepäinen ja tykkää tehdä kaiken vaikeimman kautta, niin tuo suosiolla ei oikein onnistu. Kävin salilla, mutta ei siitä sen enempää. Loppupäivän vietinkin sitten sohvannurkassa. Suosiolla :)

Vaikka mikään muu ei kulkenut, puikot suihkivat. Päätin, että tänä viikonloppuna saan jotain valmiiksi. Ja sain. Alpakkaisen tuubihuivin, joka on mallia pura ja kokoa. Niin monta kertaa purin sen ja aloitin taas alusta. Ihanan kamalan aivotonta neulottavaa...

Toinen valmistunut ei sitten ollutkaan ihan niin aivotonta. Pointellet kirjasta sukkia.rakkaudella. Ensimmäistä sukkaa oli jännä tehdä, siitähän tuli ihan oikeanlainen! Toiseen olisi jo kaivannut vähän vaihtelua. Hmph, minäkö muka kyllästyn helposti? En kai :D Lopptulokseen olen kyllä tyytyväinen. Vaikka kärkien silmukointikaan ei nyt jostain kumman syystä oikein kulkenut... Ohuen ohuet puikotkin ovat vielä kaikki ehjiä, jei!

Hovikuvaajan taiteellinen näkemys.

Salitusta

Tykkään tosi paljon minun uudesta saliohjelmasta. Vaikka miksipä en tykkäisi, itsehän sen suunnittelin... Teen kaksijakoista ohjelmaa. Eka päivänä rinta, olkapäät, selkä ja vasta, toisena jalat, hauis ja ojentajat. Kuten sanottu, nuo on matkittu minun kaikkien aikojen ekasta ohjelmasta, joka suunniteltiin mulle. Toinen kerta olisi jo maksanut, joten päätin, että olen jo tarpeeksi pätevä ;) Mutta takaisin asiaan. Eilen tein eka päivän liikkeet. Tänä aamuna oli jalkojen vuoro. Olen aika varovainen lisäämään painoja, mutta nyt päätin, että pakko rohkaistua. Nyt tuntuu kivasti vähän joka puolella. Se on sitä mukavaa jumitusta... Ja muistin jopa venytelläkin eilen illalla, jei!

Tykkään myös käydä salilla aamuisin. Sinne lähtö ei ehkä aina ole niin kovin helppoa, mutta yleensä silmät saa auki ennen alkulämmittelyä. ja minunhan piti olla aamuihminen... Nimenomaan piti. Tänä aamuna eräs tyttö alkoi jutella, kun oltiin yhtä aikaa pukuhuoneessa lähdössä. Totesin, että minulle sopii parhaiten hiljainen aamusali, ei oikein juttu luistanut. Asia olisi luultavasti ollut aivan toinen lämpimän suihkun ja aamupalan (= aamujuoma à la Villakaniini, sis. rahkaa, banaania ja maitoa, vaihtelevasti myös jotain muuta. Eilisestä lähtien myös heraproteiinijauhetta...) jälkeen. Tai sitten minusta on oikeasti tullut erakko... Tai vain ei-enää-ihan-niin aamuihminen.

Aamujuoma à la Villakaniini.

Punttien kanssa värkkäämiselle vastapainoa. Nämä tulivat viime viikolla postissa. Minunhan ei pitänyt, mutta kun Lumoavassa Langassa oli loppuunmyynti. Kukaan muu ei varmasti olisi ostanut lankoja, ja ne olisivat jääneet kaupan pitäjälle riesaksi... Siksi, ja vain siksi nämä kotiutuivat meille. Väinämöistä väreissä Krookus ja Kurpitsa. Kurpitsa on oikeastaan äidin. Lupasin tehdä uudesta sukkakirjasta äidille sukat, jos hän ostaa langan. Niin tai itse asiassa soitin ja rukoilin, että kun nyt sais kivaa lankaa edullisesti, saanhan tehdä sulle sukat... Koska, tietysti, olen äidin suosikkitytär (ainoa tytär...), hän suostui. 

Puikko- ja porrasterapiaa

Olipahan oikea väsymysviikko! Tiedä sitten johtuiko se arkirytmistä vai siitä, että gradun tekeminen meni itsen kanssa taisteluksi. Pahimmat jumitukset hellittivät, mutta tilalle tuli uusia. Metodiessee meinaa edelleen vähän tökkiä. Mutta ei hätää, tekstiä on sentään kasassa ruhtinaalliset kuusi sivua. Joista korkeintaan neljä on käyttökelpoista tekstiä... Pahimman epätoivon ja tuskaantumisen hetkellä päätin, että pääasia on kirjoittaa edes jotain, muuten iskee kirjoituslamaannus ja kirjoituskynnys nousee kattoon asti. Niinpä sitten kirjoitin, kaiken mitä olin haastattelusta ja sisällönanalyysista viime päivinä lukenut. Teksti on yksi iso sekametelisoppa, jossa ei ole yhtä ainoaa lähdeviitettä. Mutta hällä väliä, siinä on sanoja! Ja niistä sanoista voi muokkaamalla saada aikaan suht järjellistä tekstiäkin. Hyvä minä! 

Ankean arjen pelasti pehmeä, kesänkeltainen sukkalanka. Istuin eilisen illan sohvan nurkassa ja tikutin sukkaa joululahjaksi saamastani sukkia.rakkaudella. -kirjasta. Kuinka terapeuttista! Ajatukset oli pakko pitää kasassa ja katse kaaviossa. Keskittyä piti kaavion monimutkaisuuden lisäksi myös siksi, että pelkäsin katkaisevani uudet, puiset 2,25 sukkapuikkoni. Olenhan saanut kahtia kunnon kokkiveitsenkin (jäätelöä paloitellessa), niin miksen sitten ohuen ohuita sukkapuikkojakin... Veitsiepisodin aikaan en edes käynyt vielä salilla. Mutta puikot pysyivät kokonaisina ja pehmeä lanka liukui kuin unelma. Viikko pelastettu.

Myös tämän päivän lenkillä oli terapeuttisia vaikutuksia. Aurinko paistoi! Ekaa kertaa ties kuinka pitkän tauon jälkeen. Tuntui ihan keväältä, vaikka pakkasta oli melkein -15. Reisissä tuntui mukavasti eilisen salitreenin jäljiltä. Hyvä syy kiivetä Harjun portaat, niiden jälkeen tuntui vielä enemmän :) Voisi olla syytä panostaa vähän tuohon aerobiseen puoleenkin eikä vain heilua salilla... Mutta arkiaamujen väsymyksen ja  iltapäivien graduturtumuksen vastapainoksi on kivaa, että välillä tuntuu ja kunnolla!

Antiikkia, antiikkia...

... äidin kaapista nimittäin. Joululomalta tullessa toin tuliaisia mukanani. Ne lämmittävät mukavasti päänahkaa, polttavat korvanlehtiä ja saavat tukan mutkalle (ukin sanoin). Saanko esitellä, keitettävät paplarit! Mikä sitten lieneekään niiden oikea nimi...

Kun on pihi ja elää opiskelijabudjetilla, niin ei voi tuhlata sellaisiin ylellisyyksiin kuin lämpörullat. Kun lisäksi sattuu olemaan totaalisen onneton käyttämään kaiken maailman kihartimia sun muita vekottimia, täytyy turvautua muihin keinoihin. Paitsi että edulliset, nämä rullat on.. jos ei nyt niin kauhean kätevät, niin ainakin ihan suht kätevät. Ei tarvitse kuin keittää vesi (vedenkeittimessä se onnistuu aika nopeasti), pistää rullat kattilaan, kattila levylle ja kaataa vesi päälle. Sitten  antaa vain kiehua muutaman minuutin. Kuuma vesi kannattaa muuten kaataa  lavuaariin, kun rullia alkaa käsittelemään, ei omaan syliin kuten mulle on meinannut käydä pari kertaa. Keittämisen jälkeen rullat vain päähän ja.. Niin no, kukaan ei kertonut kuinka kauan niitä pitäisi pitää. Tunnissa saa ainakin tällaiseen lyhyehköön tukkaan oikein näppärät tätikiharat, jotka eivät suoristu sitten millään... Niin että hyvin toimii :) Oikeasti noilla saa ainakin minun erittäin suorat hiukset kivasti kiharoille, jotka kestää ainakin sen päivän. Riippuu lakan määrästä. 

No joo, ehkä ne modernit rullat olisivat hitusen kätevämmät. Mutta mitä sitä turhaan, näitähän voivat käyttää vielä minunkin lapsenlapseni. Ja värikin on kovin retro, tai jotain...

Paluu arkeen

Tiukkaa teki, mutta pakko mikä pakko. Tarkoitushan oli palata arkeen jo viime viikolla, mutta kun minusta on tullut laiska ja saamaton, niin päätin  sittenkin palata kunnolla vasta tällä viikolla. Viikonloppu meni aivan liian nopeasti... Päätin palauttaa rytminkin arkeen, joten tänä aamuna soi kello tasan 6:40. Pari minuuttia myöhemmin jaksoin jo noustakin ja 7:30 aloitin alkulämmittelyn salilla. Eläköön arkirytmi...

Uuden vuoden kunniaksi otin käyttöön uuden saliohjelman. Edellinen alkoi jo kyllästyttää, olihan se käytössä suurimman osan syksyä. Ainoa huono puoli on, että kehittelen itse nuo ohjelmani. Pelkään aina, että jotain puuttuu ja jotain on liikaa, on liian yksipuolista tai liian jotain. Mallia olen ottanut saliohjelmasta, joka minulle tehtiin kesällä, kun aloitin saleilun. Kaippa se menettelee, varsinkin kun ei ole mitään erityisiä tavoitteita. Olen kyllä miettinyt, että olisi kiva, jos olisi jokin tavoite. Saisi treeniin vähän lisäpotkua. Eikä ehkä tulisi luistettua ryhmätunneistakaan niin herkästi... Mullahan iski ennen joulua joku ihme kyllästyminen niihin, ei vain huvittanut lähteä. Jos nyt ensin palaisi vanhaan rytmiin, niin että kävisi sen pari kertaa viikossa steppailemassa tai combaticissa. Ja venyttelyssä ;) Sitten voisi alkaa miettiä sitä tavoitetta. Ehkä :)

Paluu arkeen onnistui, jos ei nyt hyvin niin ainakin kohtuullisesti, myös siinä mielessä, että gradujumituskin hellitti vähän. Laitoin ohjaajalleni viestiä niin kuin aioin, ja vastaus tuli nopeasti. Nyt on jo muutama (3 :D ) sivu metodiesseestä siinä kunnossa, että ne voi antaa ohjaajan luettaviksi. Jei! Huomenna ajattelin tutustua fenomenologiaan ja fenomenografiaan. Jos ei muuta, niin ainakin ne kuulostavat joltain kovin fiksulta ja tieteellisiltä. Eikö?

Jumituksia

On mukavaa jumitusta. Sitten on ei-niin-mukavaa jumitusta. Tänään olen kärsinyt molemmista.

Mukava jumitus on sitä, jonka tietää menevän ohi. Se on itse aiheutettua, seurausta reilun viikon salitauosta ja sen jälkeisestä treenauksen uudelleen aloittamisesta. Se tuntuu jaloissa, varsinkin reisissä ja pakaroissa, lapojen välissä ja vähän hauiksissakin. Tämä jumitus ei kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, joka iski ensimmäisen opiskeluvuoden joulun jälkeen, kun valitsimme uuden vuoden ensimmäiseksi jumpaksi circuitin. Ei niin kovin fiksu veto. Seuraavana päivänä ei voinut tehdä mitään, kun joka paikkaan koski. Senkin olisi ehkä voinut välttää venyttelemällä... Siinä olisikin paikka uudenvuoden lupaukselle, venyttelen ainakin, köh köh, kerran viikossa? Sovittu. Alkaa ensi viikolla :D 

Sitten se toinen jumitus. Huoh. Se on henkistä jumitusta ja liittyy erääseen G:llä alkavaan "pikku" projektiin. Uskoin ja toivoin, että parin viikon joululoma auttaa ja sen jälkeen on uutta virtaa tarttua toimeen. Eipäs ollutkaan, ei kiinnosta pätkääkään. Miksei voisi vain suorittaa kaikki kurssit ja valmistua? Miksi pitää tehdä joku typerä gradu? Niin, tai miksi minussa ei voi olla tippaakaan tutkijaa? Kai se vika on (taas) geeneissä. Kiitti vain, äiti ja isä ;) Mutta jos sitäkin projektia jatkaisi sitten ensi viikolla, voisi vaikka ottaa yhteyttä graduohjaajaan. Kun sellainenkin (itse asiassa niitä on kaksi...) kerran on olemassa. Jos se vaikka auttaisi. Det hoppas jag.

Nyt aion kuitenkin kärsiä vain viikonloppujumituksesta. Siitä, että aamulla voi hyvällä omallatunnolla venyä sängyssä juuri niin pitkään kuin huvittaa. Minun vuorokausirytmi ei ole vielä ihan palautunut joululoman jäljiltä... Toinen osa viikonloppujumitusta on se, että voi uppoutua kirjaan tai katsoa putkeen niin monta jaksoa NCIS:ää kuin vain jaksaa. Tänä viikonloppuna voisi olla kirjan vuoro. 

Uusi vuosi - uusi alku

Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos ei olisi niin tarkka kaikesta. Ei tarvitsisi aina purkaa ja aloittaa uudelleen. Purkaa ja aloittaa uudelleen toista tai kolmatta kertaa... Eikä tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa, jos oma teksti tuntuu pakotetulta puupökkelöltä eikä kauniin soljuvalta ja luonnolliselta. Sitä pökkelöä voi kirjoittaa vaikka graduun, jos sitä on ihan pakko suoltaa. Jos ei olisi niin tarkka, ei häiritsisi sekään, että edellisen alun tuloksena olikin sekametelisoppa.  Eikä mikään hallittu sellainen. Siitä tuli vain tunne, että se ei ollutkaan se, mitä itse halusin. Se ei ollutkaan enää minua itseäni varten. Josko tästä nyt tulisi minun näköiseni juttu, hallittu kaaos...

Mitä se kaaos pitää sisällään? Siitä en lupaa mitään, ettei mene metsään tämäkin yritys. 

Uuteen alkuunhan sopii uusi sisustuselementti. Joululahjapaketista löytyi kaksi sientä. Kortti lupasi riemua sienistä, vähän mietitytti mitä hurjaa anoppi oli keksinyt... Se olikin valoa sienistä. Jouluaaton hämyisessä valossa ne näyttivät niin glitterisiltä, että ehdin jo säikähtää. Olen kai liian jalat maassa -tyyppi, kun ei nuo glitterijutut oikein iske :) Mutta onneksi (onneksi ja onneksi...) koitti arki ja totuus paljastui, ne ovat kerrassaan suloiset. Juuri sopivasti kimallusta ja valoa meidän ei-niin-kimaltelevaan kämppään. Tykkään!