Väriä syksyyn

Syksyn kylmyys tuntuu jo hieman siedettävämmältä. Ehkä se on paksumman peiton ansiota, ehkä sen, että J on taas kotona. Ehkä onnistuin kääntämään katseen arjen pieniin huippuhetkiin, pois pimeästä ja kylmästä. Kanelisiin banaanilettuihin vadelmavuoren kera. Pehmeisiin ja lämpimiin villasukkiin. Kyllä se tästä taas.   

Syksy

Syksy puskee päälle. Aamulla on pimeä, illalla on pimeä ja öisin kaipaa jo paksumpaa peittoa. Kohta alkaa pitkä ja pimeä lokakuu. Ehkä se on syysväsymystä, ehkä se johtuu jostain muusta, mutta plaah. Väsyttää, suoritan asioita enkä nauti niistä. Kaikki on vaan plaah. Mutta eiköhän se tästä. Villasukat, kynttilän valoa, muutaman päivän päässä viikonloppu ja J:n kotiinpaluu. Jos ei mikään muu auta, niin onhan vieressä kauppa, jossa varmaan myydään suklaata... 

Postikortteja Kotorista

Lisää matkakuvia, tällä kertaa kuvauspaikkana Montenegro ja Kotor. Mehän kuljailtiin reissuviikon ensimmäinen puolisko Dubrovnikissa, josta jatkettiin pariksi yöksi Kotoriin. 108 kilometrin bussimatka kesti vaivaiset kolme tuntia, kiitos kapeiden teiden sekä rajatarkastusten molemmin puolin Kroatian ja Montenegron välistä rajaa. Tullimiesten tarkkailevien katseiden lisäksi bussimatkasta teki varsin mielenkiintoisen se, että aamun juomatankkaus epäonnistui ja istuin jalat ristissä reilusti yli puolet matkasta. Ikinä enää en juo pullollista vettä, jos tiedossa on useamman tunnin bussissa istuminen! Tulipahan testattua rakon kestävyys...   

Kotor oli mielenkiintoinen matkakohde. Muurien suojassa vanhan vanha keskusta kapeaakin kapeampine kujineen. Pieniä, kalliita putiikkeja ja monenmonta turistia. Keskustan kiersi nopeasti, ja välillä oli mielikuvitus koetuksella, kun yritettiin keksiä kujaa, jolle ei vielä oltaisi eksytty. Dubrovnik-Kotor -vertailussa Kotor vei tässä vaiheessa voiton sympaattisuudellaan.

 

Yövyttiin hostellissa aivan vanhan kaupungin keskustassa. Kahden hengen huoneessa. Kun toinen meistä (köh köh) ei ole mikään isojen dormien ystävä. Minusta on kiva nukkua rauhassa... Eikä huonevalinta kaduttanut yhtään, kun aamulla ulosmennessä törmäsi ensimmäiseksi rintaliiveihin. Jossain dormissa oli ehkä ollut vähemmän rauhallinen yö :D 

Laivoja! Matkustaja-alukset Kotorin satamassa vaihtuivat tiheään. Pienet veneet kuljettivat matkustajia rannalle ja muurien sisällä oli taas enemmän tungosta. Joskus mekin vielä kokeillaan laivaelämää ja seilataan kaupungista toiseen. Laivalla, jossa joka hyttiin kuuluu oma parveke ;) 

Tällä reissulla tyydyttiin kuitenkin pulikoimaan samassa poukamassa laivojen kanssa. Taustalla näkyvät kalliot vielä lisäsivät uintipaikan mahtipontista tunnelmaa. 

Paikallista sähkötyötä (mikä lieneekään virallinen termi). Turvallisuudesta en menis takuuseen, mutta olihan noita hauska kuvata. Kuten myös pyykkejä...

Aika monta kieltä hallitsen ainakin sen verran, mitä turistin tarvitseekin. Tällä reissulla olin kuitenkin pihalla kuin lintulauta. Seuraava reissu tehdään maahan, jossa mieki ymmärrän jotain. Haaveissa Pariisi...

Postikortteja Dubrovnikista

Yleisön pyynnöstä (painostuksesta, terkkuja vaan Ouluun ja etelään), matkakuvat on viimein täällä. 

Maanosien välinen vilkas risteysasema elokuisena lauantaiaamuna. No, aina ei kai voi olla niin vilkasta. Lentokentillä on kivaa, mutta hohto himmenee kummasti, kun ensin torkkuu yön bussissa ja edessä on monen tunnin matkustus määränpäähän. 

Määränpää. Mustia pilviä, kaatosade ja rakeita, voiko etelän lomalta enää muuta toivoakaan? Onneksi se oli vain ensimmäinen iltapäivä, sai luvan kanssa torkkua hotellihuoneessa. Seuraavana aamuna paistoi taas aurinko.

Majapaikan sijainti oli loistava. Puolessavälissä matkalla joka paikkaan. Eli joka paikkaan piti kävellä eikä mikään ollut sopivasti matkan varrella matkalla jonnekin muualle. Jalkaosasto pysyi salitauosta huolimatta hyvin kunnossa, kun taapersi mäkiä ylös alas.   

Dubrovnikin Vanha kaupunki. Muutama tuhat turistia ja kapeat auringon lämmittämät kujat. Ei tullut kylmä. Pääkadun kivet olivat niin sileiksi hioutuneet, että meinasin useampaan otteeseen heittää kuperkeikan ballerinoillani. 

Reissun jälkeen kamerasta löytyi parikymmentä kuvaa talojen seinillä ja katujen yllä roikkuvista pyykeistä. Jokin niissä viehättää. Olen kyllä ylen tyytyväinen, että saan kuivata omat pyykkini kuivaushuoneessa eikä niitä tarvitse ripustaa kaiken kansan ihasteltaviksi. Ja jonkun tollon turistin kuvattaviksi...

Kirkasta, kirkasta vettä. Ja pirun suolaista. Ei puhettakaan sileistä, helppokulkuisista hiekkarannoista, vaan kiviä ja kallioita. Helppohan J:n oli hyppiä kiveltä toiselle, meikäläinen taisteli perässä ja yritti venyttää lyhyitä jalkojaan kiveltä toiselle. Eikä minun jalkapohjat ole tottuneet rosoisiin kallioihin, ne tykkää pehmeästä ruohikosta ja sileästä asfaltista. Voitte siis kuvitella, etten ehkä ollut mikään kaunis näky rannoilla liikkuessani. Tai no, oli mulla tosi sievät bikinit ;) Yhdellä uintireissulla päästiin katsomaan vesipallo-ottelua. Kannustushuudot raikuivat kuin Raksilassa ja lämpötila oli huomattavasti jäähallilämpötiloja mukavampi. 

Ilta-aurinko Dubrovnikissa. Onhan nuo parvekenäkymät vähän toista kuin kotoinen parkkipaikka, lähikauppa ja vastapäiset kerrostalot... Mutta en valita, varsinkaan kun täällä harvemmin kipittelee tuhatjalkaisia mönkiäisiä peiton alta!

Turnausväsymystä ilmassa...

Alkaa tuo gradun kanssa värkkääminen jo maistuun vähän puulle. Tekstiä on kyllä jo kiitettävästi kasassa, vielä kun joku hiois sen kielen ja kirjottais ne puuttuvat sivut. Graduintoa ei ainakaan lisää se, että Liikunnalla on nykyään muitakin. Siellä joutuu jonottaan koneelle! Ja vessaan. Onnetonta. Kesällähän mulla oli parhaina päivinä yhden ison vessan kaikki kopit ihan vaan omassa käytössäni. Ja koneen sai valita vapaasti. 

Graduväsymys huipentui viikonloppuna, kun saatiin äiti ja isä kylään. Alkuviikon suhasin edestakaisin. Miten muka voi olla koko ajan kiire jonnekin, vaikka ohjelmassa on käytännössä vain gradua ja salia? No, torstaiaamuna tuli flunssa ja illalla vieraat. Perjantain jaksoin Pandan maistiaisten voimalla kiertää nenäliina kourassa mattokauppoja. Lauantain kaupunkikierroksen jälkeen nousi kuume. Onneks illan ohjelmassa ei ollut penkkiurheilua ja matkakuvia kummempaa. Sunnuntain istuin kiltisti kotona ja illalla pakkasin salirepun maanantaiaamuksi. Maanantaiaamuna pistin kellon kiinni ja käänsin kylkeä. Päänsärky oli oikein hyvä syy pitää vapaapäivä. Tänään palasin arkeen. Aamulla salille toteamaan, että noinkin pikainen nuha voi viedä voimat. Koululla nuokuin gradutiedostojen ääressä, nuha saattaa väsyttääkin... 

Ehkä tämä tästä, huomenna mennään jo täysillä. Vai oliskohan oikeasti syytä ottaa välillä vähän rauhallisemmin...

Maailman paras pikkuveli

Saattelin aamulla yhden elämäni kolmesta tärkeästä miehestä bussille. Tai juoksin perässä. Pikkuveljeni kun ei enää ole niin kovin pieni ja on sattumalta omaksunut perheemme nopean kävelytyylin. Onnistunut graduviikko sai arvoisensa viikonlopun, kun vietimme laatuaikaa sisarusten kesken. Ekstrajäsenenä kokoonpanossa seikkaili J. 

Ohjelmassa ei ollut mitään erikoista. Kierrettiin kauppoja, syötiin hyvin ja juteltiin. On hauskaa, kun toisen kanssa on niin helppo olla. Ei tarvitse olla mitään muuta kuin on ja silti on hyvä. Voi rauhassa taantua ja kinastella kuin viisivuotiaat tai pohtia elämänsä suuntaa. Kun toisella on samanlainen huumorintaju kuin itellä, saa kerrankin jonkun nauramaan. Parasta! Jännää oli huomata myös se, että vaikka mie yhä edelleen olen se isosisko, niin aina välillä tarjolla on vain pikkusiskon rooli. Kun pikkuveli auttaa ja neuvoo...

J väitti joskus, että meistä näkee, että ollaan sisaruksia. Ollaan kuulemma ihan samanlaisia. No ei olla! Toinen meistä on 110 % aamuvirkku ja toinen vaatii herätyskellon soimisen jälkeen pari tuntia, että pääsee käyntiin. Jep, mie oon se aamuvirkku ja pikkuveli se torkku. Lauantaiaamuna meinasin hermostua, kun pojat veteili sikeitä ja olin itse ollut hereillä jo useamman tunnin. Ehdin lukea monta blogipäivitystä, kattoa yhden jakson Havaiji 5-0:a ja ainakin puolikkaan Serranon perheen, kun en enää muuta keksinyt. Ranska-huivikin (valmistuu lähiaikoina. varmasti...) edistyi monta senttiä. Lopulta oli niin nälkäkin, että jouduin tuhoamaan edellisen illan irtokarkkipussin loput etten ihan nääntyis nälkään. Voi itku. 

Jossain vaiheessa unikeotkin piristyivät ja otettiin suunta kohti keskustaa. Piti löytää pikkuveljelle T-paitoja. Ei löytynyt. Ei varmaan, kun on kovin vaativa maku ja treenatut hauikset, joille ei oikein ole tilaa normimitoitetuissa paidoissa. Kannattais ehkä vähän vähentää sitä salilla käyntiä... Loppujen lopuksi mie olin koko kolmikosta ainoa, joka palasi kotiin ostoskassit kainalossa ja lompakko keventyneenä. Ei se mitään, nyt mulla on myös maailman ihanimman väriset tennarit! Joita etsin koko viime syksyn enkä löytänyt. Ja sen takia minun kenkävalikoimasta löytyy nyt punaiset tennarit ja aika lailla tarkalleen samanväriset talvikengät. Ei se kuulemma haittaa. Kun ei ne kumminkaan ole molemmat yhtä aikaa jalassa! Miesten seurassa shoppailu on varsin virkistävää :D

Kun musta on niin kovin mustaa,
niin uusi paita tarvitsi välttämättä kaverikseen
väriä pöllöjen muodossa. Pakko :)