Lomailua

Mahtava juttu tämä loma, hulluna tekemistä ja ohi ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan... Mutta mie pääsin kampaajalle! Huippua, enää ei roiku tukka silmillä enkä mie ole blondi. Hah. Pirun kalliiksi se kyllä tuli. Mutta mitäpä sitä ei kauneutensa eteen tekis. Eikä se edes oikeasti tuntunut niin pahalta. Lompakkokin on kivempi kantaa, kun se on vähän kevyempi...

Maanantain istuin junassa, päätepysäkkinä Oulu ja pikkuveljen melkein vielä uus koti. Melkein kuin olis hotelliin mennyt, mulle oli järjestetty oma hylly vaatekaappiin, oma saippua ja nimetty pyyhkeen paikka :) 

Tästä "hotellista" löytyi myös kunnon painot, joilla jumppailin tiistaiaamun hölkän jälkeen. Hölkkäsin yliopiston ympäri ja nyt tiedän, missä Oulussa on Norssi ja YTHS. Ja sen, että oululaisilla yliopisto-opiskelijoilla ei ollut samanlaista pääsiäislomaa kuin meillä, sen verran paljon niitä oli liikenteessä. Tiedän myös, mikä ulko-ovi johtaa pikkuveljen rappukäytävään. Se on se toinen... Ens kerralla ei tartte tunkea avainta viereisen rapun neloskerroksen asunnon oveen :D Siellä ei varmaan ollut ketään kotona, kun en saanut kiukkuisia huutoja perääni.  

Tämän talven hiihtokausikin on nyt avattu, samoin lumityökausi. Ehtihän se talvi melkein jo mennäkin. Eilen tulin kotikotiin ja eiköhän tuossa tiellä pyörinyt pari kunnon lumiauraa. Ne kai teki kesää, ei täällä sentään lunta ollut satanut. Mutta sen verran tuli penkkaa, että heti pääsi lumitöihin. Muuten ei olis saanut äitiä ja isää autolla pihaan. Eikä kukaan olis ollut laittamassa mulle ruokaa ;) Eilinen ilta menikin sohvan pohjalla, kun kroppa pisti lepovaihteen päälle. Olo oli kuin olis jääny niitten aura-autojen alle. Tänään kävin hiihtämässä j totesin, että kunto tais jäädä Jyväskylään. Reilut viisitoista vuotta jo kiikkunut samoja mäkiä ja aina ne tuntuu yhtä pahalta. Voi itku. Mutta jos sitten viidentoista vuoden päästä jo menis... 

Loma!

Laukku pakattu. Aamulla kutsuu pohjoisen juna. Tai kun kerran Jyväskylästä lähdetään, niin ensin mennään etelään, että pääsee pohjoiseen. Hullua. 

Tavaraa on niinku ois lähdössä pidemmäksikin aikaa reissuun. Mutta ei se mitään, ei mene salilla käynnit hukkaan ;) Tiedossa on reilun viikon salitauko, niin kävin aamulla vielä puristamassa viimeisetkin mehut irti. Intervallia juoksumatolla ja vähän painoilla värkkäilyä. Juoksumatolla meinas tulla itku, kun tuli valittua ohjelma, joka oli pelkkää nousua... Mutta miehän en anna periks! Ja oon vielä hengissä, eli ei se niin kamalaa kai ollutkaan.

Vielä jos sais esittää pienen toivomuksen, niin voisin tilata seuraavaksi viikoksi samanlaisia auringonpaisteita kuin täällä oli tänään. Tuntui oikeasti keväältä. Vähän oli kyllä omituista, kun naama ei edes meinannut jäätyä, vaikka oli pidemmän aikaa ulkona. Ehkä se kesä tulee sittenkin. Mutta siis. Ensi viikoksi aurinkoa pohjoiseen, kiitos! 

Väsynyt mutta onnellinen

Kevään isoin stressin aiheuttaja selätetty! Mulla oli eilen seminaarityön esittely. Syksyllä jäi kunnon traumat tutkimussuunnitelman esittelystä, niin en odottanut tuota toista esiintymistä kovin suurella innolla. Mutta tiedättekö sen tunteen, kun miettii ja jännittää jotain jo kauan etukäteen ja sitten se meneekin tosi hyvin ja sen jälkeen voi vain hymyillä? Eilen oli just sellainen olo. Osasin puhua ruotsia, sanat ei kaikonneet päästä (niinku syksyllä) ja sain vastattua suht järkevästi kaikkiin kysymyksiinkin (päinvastoin kuin syksyllä). Eikä minun työtäkään lytätty, vaikka se hiukan hämmennystä herättikin. Kielten laitoksella kun harrastetaan teorialähtöisiä eikä aineistolähtöisiä graduja eikä kukaan ainakaan ole koskaan kuullut sanaa 'fenomenologia'. Sen lausuminenkin tuotti ongelmia. Jopa ohjaajalle :) 

Kaiken kaikkiaan seminaarista jäi siis hyvät fiilikset. Varsinkin, kun sain kuulla olevani rohkea valittuani tuollaisen omituisen lähestymistavan. Jopa tyhmänrohkea, sanoisin... Kuitenkin tuosta sai  uutta intoa ja puhtia gradun tekoon. Eri asia sitten, kuinka kauan ne kestää. Varsinkin kun meinasin olla hurja ja pitää viikon mittaisen pääsiäisloman! Aika jännää, kokonainen viikko ilman gradua ja melkein kokonainen viikko ilman mitään koulujuttuja. Huippua!

Kävin torstaina passikuvassa. Olis ehkä kannattanut valita toinen päivä. Sellainen, jota ennen ei ole stressannut niin montaa päivää ja nukkunut huonosti niin montaa yötä. Mutta onhan se kaunista, kun sillä passikuvan tyypillä on ylipitkien hiusten (ens viikolla pääsen myös kampaajalle) lisäks triplasilmäpussit... 

Välineurheilua

Sarjassamme "pakko saada". Kun näin sen ekan kerran, se jäi kauppaan. Enhän mie sitä tarvinnut. Mutta kun vähän aikaa mietti, niin tarvitsinpas sittenkin. Vielä tammikuussa join rahkasmoothieni sivistyneesti lasista. Sitten tutustuin heraproteiinijauheeseen, jonka sekoitin maitoon Tupperwaren "shakerissa". Normi-ihmiset heiluttelee sellaisilla kerman vaahdoksi. Sen kanssa tosin pelkäsin aina, että kansi ei kestä kovaa heiluttelua. Eihän se kestänyt tippumista olohuoneen matollekaan joskus muinoin kotikotona. Terveisiä vaan pikkuveljelle...

Kaiken järkeilyn ja kateutta herättävien mielikuvien (tuon kanssa näyttää takuulla oikealta urheilijalta ;) ) jälkeen poljin viimaa ja liukkaita pyöräteitä uhmaten kauppaan, jossa törmäsin shakeriin viikonloppuna. Menomatka oli helppo, myötätuuli ja hyvä peesi veivät nopeasti perille. Peesi oli jopa niin tehokas, että tajusin juuri ja juuri jarruttaa oikeassa tienhaarassa. Muuten olisin päätynyt peesiapuni perässä ties minne. Paluumatka olikin kylmää kyytiä. Jalat hapoille on just oikea tapa viettää lepopäivää... Mutta mullapa on nyt ihan ikioma shaker, josta nautittuna litku kuin litku maistuu varmasti tosi hyvältä! Ulkonäkökin on tosi katu-uskottava, eikö? :)

Uusia aluevaltauksia

Alkuvuodesta päätin, että pitäis tehdä pieni ryhtiliike aerobisen liikunnan suhteen. Syksyllä innostuin salilla käymisestä niin, että ajatus ohjatuille tunneille menemisestä ei enää houkutellut. Pikemminkin päinvastoin. Koska asiat on kiva tehdä aina vaikeimman kautta ja haastettakin olis hyvä olla suht reilusti, keksin että kesällä olis kiva osallistua johonkin juoksutapahtumaan. Ihan vaan kympin lenkille, ei mopolla mahottomia. Mutta ilman harjoittelua ei sinnekään kannata meikäläisen juoksutaustalla  lähteä, eli ei muuta kuin aerobista kehiin. Nokkelaa, eikö? Ja aina vain paranee, sain myös J:n innostumaan ajatuksesta.  Nyt meitä on siis kaksi kunnianhimoista muka-treenaajaa eikä kumpikaan aio olla toista huonompi. Ei tartte motivaatiota hakea kovin kaukaa. Tällä hetkellä mie oon niskan päällä ;)

Pari viikkoa sitten löysin itseni peräti kahtena iltana heilumasta yliopistoliikunnan ryhmätunneilta. Siellä oli oikeastaan tosi kivaa. Helppoakin vielä, tarvitsi vain totella ohjaajaa ;) Tämä viikko kului sen verran tiiviisti ohjauksen opintojen parissa, että iltaisin kaipasi omaa rauhaa. Niinpä otin toisen suuren harppauksen. Maanantai-iltana hypähtelin pelonsekaisin tuntein lenkkipuvussani portaat alas ja ulos. Hui. Mutta se olikin yllättävän helppoa. 40 minuuttia kevyttä juoksua ja kotona olo oli huikea. Huikeita olivat myös ne pari mäkeä, jotka sattuivat matkan varrelle... Onneks äiti soitti just toisen kohdalla niin, että oli pakko vähän hidastaa ja läähättää puhelimeen, että soittaa myöhemmin. On se kätevää, ettei meiltä pääse minnekään ilman että joutuu kiikkumaan ainakin yhden kunnon mäen... Ihana, ihana Jyväskylä!

Torstaina kävin tutustumassa yliopistoliikunnan remontoituun saliin. Iski pieni kateus. Siellä on tuliterät laitteet, ja mie puhisen tuolla ikivanhojen, kankeiden laitteiden parissa jossain kellarissa! Mutta ainakin toistaiseksi vanhassa vara parempi. Sinne on lyhyempi matka, se aukeaa aiemmin (puoli tuntia...) ja kun menee oikeaan aikaan, siellä saa olla ihan yksin. Juoksumatto (jep, se yksi) vanhalla salilla on parempi, siinä kun on niitä intervalliohjelmia. Tuolla uudessa paikassa juoksumatot oli vanhempaa mallia. Ilman turhia hienouksia... Jos aina silloin tällöin kuitenkin kävis ihastelemassa uutuuttaan kiiltäviä laitteita... 

Ettei menis pelkästään urheiluks, niin uudet tuulet puhaltelee myös neulerintamalla. Puikoilla on pitsihuivi äidille. Ensimmäinen pitsihuiviprojektini ikinä. Oon koukussa. Aina pitäis tehdä vielä pari kerrosta... Äiti ei muuten ole ainoa, joka epäilee huivin valmistumista. J totesi eilen, ettei tuo valmistu ikinä. Vastahan mie sen aloitin, ei se nyt heti voikaan olla valmis! Mutta sehän valmistuu. 

Ihastuksia

Keväällä iskee tarve uudistaa vaatekaapin sisältöä. Naistenpäivän kunniaksi lähdin kiertelemään kauppoja, toivoin löytäväni kivan urheilutopin. Toppia ei löytynyt vaan tällainen pitkähihainen ihanuus. 

Se on pehmeä ja istuu kuin valettu eli on juuri sellainen kuin neljä vuotta sitten Ranskasta ostamani urheilupaita, johon myös ihastuin ensi silmäyksellä. Paita, joka päällä voi tuntea olonsa kauniiksi, vaikka muuten olis kuinka rääkätyn näköinen ja hikinen. Mikä parasta, tässä on huppu! Vaikka minun pahin hupperikausi alkaa kai olla jo takana, niin huput on silti huippuja :) Tykkään! Ja pitäisin tätä ihan missä vain, jos kehtaisin. 

Lauantaiaamun mustikkarahka-annos oli niin kauniin värinen, että oli pakko yrittää saada se väri vangittua. Ei tainnut onnistua. Mutta rahka oli silti hyvää, mikä on oikeastaan aika omituista. Eikö siihen pitäisi jo alkaa kyllästyä, kun sitä syö aamupalaksi vähintään kuutena päivänä viikossa? Ei, päinvastoin. Tuntuu, ettei aamut enää lähde käyntiin ilman rahkaa. Ja vaikka kaupasta ei tarvitsisi mitään muuta, on sinne pakko lähteä, jos näyttää ettei rahka ehkä riitä seuraavalle aamulle. Pöljää :)

 Väri-iloittelua Pandalta. On se vaan kätevää, kun uimahalli ja karkkitehtaan tehtaanmyymälä ovat melkein vierekkäin. Ja kun täältä asti lähtee, niin on pakko käydä molemmissa, että reissu kannattaa ;) Oli muuten mukava uida pitkästä aikaa, varsinkin kun vartin jälkeen tuntui, ettei jaksa enää metriäkään. Se tunne meni onneks ohi, ja tuli polskuteltua oikein kunnolla. Harmi, että opiskelijaliputkin on niin kalliita, uimassa vois käydä useamminkin. Muuallakin kuin Pandan vieressä.

Wedget on tässä vaiheessa, odottavat silmukointi-inspiraatiota. Kyllä se vielä joskus iskee... Nyt olisi tarvetta ohuemmalle pipolle ja jollekin, minkä voisi ottaa huomenna luennolle mukaan. Viiden tunnin luentoputki vaatii jotain näperrettävää, ei sitä muuten jaksa istua. 

Loin päivällä silmukat äidin huivia varten. Nyt kerään rohkeutta kokeilla, josko niitä pystyisi neulomaankin. Oli nimittäin ihan uusi luomistekniikka. Ainakin ne näyttävät samoilta kuin ohjekuvissa.

Naistenpäiväyllätyksiä

Tyynyn vierestä löytyi aamulla kolme suklaasydäntä. Keittiössä odotti kukka. Täydellinen yllätys. Mulla on maailman paras "kämppis" ;) Piiloromantikko...

Mustelmaa pukkaa

Jäinen maa ja kuluneet lenkkarin pohjat ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Voi vaikka päätyä istualleen keskelle kaupan pihaa... Vasenta pakaraa koristaa varmaan huomenna komea mustelma, sen verran tuntuvasti tömähti. Mutta sen kans pärjää. Enemmän säikäytti ranne, joka onneks selvis aika kevyellä kolhaisulla. Jos olis sattunut enemmän, en olis päässyt salille! Olis se tietty vaikeuttanut muutaki elämää, mutta siinä tilanteessa sali tuli ekana mieleen. Ei gradu, vaan sali. Kertoo ehkä jotain asioiden tärkeysjärjestyksestä? 

Tai ehkä se on merkki siitä, että oon saanut yliannostuksen gradua viimeisen parin viikon aikana. Kun ei ole ollut mitään luentoja tai muuta, on ollut piiitkät päivät aikaa keskittyä siihen. Olen jopa saanut jotain aikaiseksi! Kyllä se sieltä tulee, hitaasti mutta varmasti. Huomenna aion palkita itseni pitämällä vapaapäivän koko G:sta. Kun kerran kaikilla muillakin koululaisilla on ollut loma. Niin paitsi jos keksin jotain maata mullistavaa, ja on pakko saada se heti paperille. Erittäin todennäköistä...  

Sitten neulomuksia. Toinen Wedge on nyt silmukointia vaille valmis. Toisen purin tänään varren viimeisen sileän osion loppuun. Miksikö? Kun se oli erilainen kuin se toinen! Se oikeanlainen. Raidat meni eri tavalla. Jälkimmäisessä kapea ja leveä osio vuorottelevat oikeaoppisesti. Ensimmäisessä oli kantapäätä ennen ja jälkeen kapea kohta, samoin kantapään kohdalla. Jossain meni ehkä pieleen. Ajattelin jo antaa sen olla, mutta... Kun toisesta sukasta kerran tuli oikeanlainen, niin eihän se toinenkaan voi jäädä vääränlaiseksi! 

Kuvassa se oikeanlainen sukka.   

Leipomushulluus!

Minussa on varmaan joku vika. Aina  välillä iskee pakottava tarve leipoa... Lauantaisen kaappien tyhjennyksen tuloksena oli kipollinen keksejä. Piti tulla kauralastuja, mutta tulikin kaurakeksejä. Tuli kai vähän liikaa kaurahiutaleita... Hyvälle ne silti maistuu! Suklaakekseistä puhumattakaan. Ja niitä on vielä jäljellä! :D

J innostui viime keväänä chilien kasvatuksesta ja kesällä meidän parvekkeella olikin kunnon chiliviidakko.  Miehän vietin taktisesti kesän muualla ja kävin vain pari kertaa kotona. Siivoamassa parvekkeen lehdistä ja muista roskista... ;) Sato oli kuulemma huono, mutta minusta sitä kyllä tuli ihan omiks tarpeiks. Syksystä asti meillä on roikkunut verhotangoista chilejä naruissa kuivumassa. Kaunis sisustuselementti, väritkin sopii sisustukseen... Eilinen iltapäivä köhittiin ja aivasteltiin chilipölyssä, kun J päätti vihdoin jauhaa ne. 

Ihan kaikki chilijauhe ei kuitenkaan päätynyt aivasteltavaksi, sitä riitti muffinssitaikinaankin. Vähän tuo chili-innostus on kai tarttunut. Ja kun tuo leivontatarve yleensä katoaa, kun kokeilee jotain uutta (plus tiskaa kaikki kipot ja kupit), niin siitä sitten chili-suklaamuffinssit kokeiluun. Kaikesta taikinan maistelusta huolimatta lopputulos vähän jännitti. Ei paha, reilu puoli teelusikallista chiliä oli just sopivan tulista. Ainakin mulle...

Jotta tiskattavia kippoja ois tarpeeks ja leivontahalut pysyis vähän aikaa poissa, niin tekaisin vielä amerikkalaisia omenamuffinsseja. Parhaita muffinsseja koskaan! Varsinkin rapea sokeri-kanelikuorrutettu "kansi", niin hyvää. Voisko pelkillä muffinsseilla elää? 

Kameli kotona

Sain tässä joku aika sitten kuningasidean. Neulon huivin äidille valmistujaislahjaksi! Enkä mitään tylsää tavallista vaan oikean pitsihuivin. Pitäähän jotain haastetta olla... Kirjastosta sain Nancy Bushin Pitsihuivit neuloen, juuri sopivasti äidin vierailulle. Äiti sai siis itse valita mallin. Ja todeta, että huivissa on niin hirveä työ, ettei minun kannata alkaa sellaista tekemään. Hah. Äiti on tainnut unohtaa, ettei minua tuolla tavalla saa luopumaan hulluista ideoista, päinvastoin. Se huivihan valmistuu, ei ole homma eikä mikään! Varsinkaan nyt, kun varaamani lankakin saapui. Väri on siis tuo otsikossa esiintynyt kameli, vaalea sellainen itse asiassa. Kaupassa myyjä kaivoi vyyhdin pussista tarkasteltavakseen. Halusi kuulemma nähdä, millainen on vaalea kameli :) Vaaleahko, ruskeahko... 

Tänä aamuna oli muuten Duracell-puput kaukana, kun kävin salilla. Alkuviikosta innostuneena ajattelin lisätä vähän painoja. HAH. Tiukkaa teki entisilläkin, mutta tulipahan tehtyä. Jos ens viikolla sitten miettis uudestaan niitä lisäyksiä... Jaloissa tais painaa vielä keskiviikon intervalli juoksumatolla. Huijausta! Eka kertaa tein intervallia siinä ja luulin, että intervalli tulee vauhdin lisäyksistä. Ehei. Se tuli siitä, että vauhti laski ja kulma nousi. Viimeinen "nousu" teki tiukkaa. Mutta kun periksi ei voi antaa, niin pakko jatkaa. Olihan se normivauhti normikulmalla helppoa lopuksi :)

Eilen tuli todistettua, ettei se salilla käynti ole ihan hukkaan mennyt. Eilen kaivoin pyörän talviteloilta ja lähdin aamulla J:n mukaan. Piti hakea takavarikoitu (köh köh...) bussikortti toiselta puolen kaupunkia. J ei kai ihan periaatteen vuoksi polje isoja mäkiä ylös, joten olin ekana mäen päällä. Ja kommenttia tuli: "Sinun takapuoli on pienentyny!" :D Ihan paras! Varsinkin kun tietää, että J varmasti sanoo asiat just niin kuin ne on, mitä sitä turhia kaunistelemaan. Kyykkääminen on siis tehnyt tehtävänsä :) Bikinikunto, here I come...