Minun graduohjaaja kasvatustieteen puolelta on sitä mieltä, että gradun tekemisessä tärkeintä ei ole lopputulos vaan se prosessi, joka me käydään läpi gradua tehdessä. Siinä kuulemma oppii kaikkea kivaa itsestäänkin. Sen verran on pakko olla eri mieltä, että kyllä sillä lopputuloksellakin melko iso merkitys on. Ainakin siinä mielessä, että kun se on valmis, minulla on tutkinto. Sitten voi joskus vaikka saada jotain oman alan töitäkin.
En tiedä, johtuuko tuosta prosessista vai mistä, mutta olen tehnyt tässä viime aikoina hassuja oivalluksia:
Mie osaan ruotsia! Syksyllä minun ruotsin taidot oli vielä ihan ruosteessa. Puhuminen varsinkin oli tosi hankalaa. Ehkä sillä, että kirjoitan gradua ruotsiksi on jotain vaikutusta asiaan... Sanat ei enää karkaile päästä eikä tartte miettiä montaa minuuttia, että saa jotain yksinkertaista suustaan ulos. Ei minua kukaan vielä natiiviin sekoittais, mutta suunta on oikea. Ja vaikka jännitin etukäteen eilistä esitelmää enemmän kuin tarpeeksi, lopulta tuntui ihan luontevalta höpöttää ruotsia siellä ryhmän edessä. Täytyy vain harjoitella noita 15 minuutin yksinpuheluita, jos meinaa harrastaa niitä jatkossakin. Jossain vaiheessa alkoi kurkku kuivua ja esitelmän jälkeen tuntui kuin olisi isompikin nestehukka :D
Minun kunto kohoaa sittenkin! Olen käynyt muutaman kerran yliopistoliikunnalla runfitissä. Juoksijan sisätreeni taitaa olla sopivan epämääräinen määritelmä tunnin sisällöstä. Siellä siis juostaan, pompitaan ja tehdään vähän lihaskuntoa. Eilisissä spurteissa sain itsestäni irti paljon enemmän kuin ekalla kerralla. Hurjaa huomata, että jotain on oikeasti tapahtunut! Välillä kun tuntuu, että kunto menee vain takapakkia, vaikka tekis mitä. Harmi vain, että liikunnan kevätkausi on kohta ohi eikä runfitiä ilmeisesti ole kesäohjelmassa.
Kyllä käsillä tekeminen on minun juttu. Olin muutaman viikon tekemättä mitään. Tylsää! Telkkarin katsominenkin oli paljon tylsempää kuin yleensä. Mie kai tartten jotain näperrettävää, että jaksan keskittyä. Mitä se sitten minusta kertookaan...
En tiedä, johtuuko tuosta prosessista vai mistä, mutta olen tehnyt tässä viime aikoina hassuja oivalluksia:
Mie osaan ruotsia! Syksyllä minun ruotsin taidot oli vielä ihan ruosteessa. Puhuminen varsinkin oli tosi hankalaa. Ehkä sillä, että kirjoitan gradua ruotsiksi on jotain vaikutusta asiaan... Sanat ei enää karkaile päästä eikä tartte miettiä montaa minuuttia, että saa jotain yksinkertaista suustaan ulos. Ei minua kukaan vielä natiiviin sekoittais, mutta suunta on oikea. Ja vaikka jännitin etukäteen eilistä esitelmää enemmän kuin tarpeeksi, lopulta tuntui ihan luontevalta höpöttää ruotsia siellä ryhmän edessä. Täytyy vain harjoitella noita 15 minuutin yksinpuheluita, jos meinaa harrastaa niitä jatkossakin. Jossain vaiheessa alkoi kurkku kuivua ja esitelmän jälkeen tuntui kuin olisi isompikin nestehukka :D
Minun kunto kohoaa sittenkin! Olen käynyt muutaman kerran yliopistoliikunnalla runfitissä. Juoksijan sisätreeni taitaa olla sopivan epämääräinen määritelmä tunnin sisällöstä. Siellä siis juostaan, pompitaan ja tehdään vähän lihaskuntoa. Eilisissä spurteissa sain itsestäni irti paljon enemmän kuin ekalla kerralla. Hurjaa huomata, että jotain on oikeasti tapahtunut! Välillä kun tuntuu, että kunto menee vain takapakkia, vaikka tekis mitä. Harmi vain, että liikunnan kevätkausi on kohta ohi eikä runfitiä ilmeisesti ole kesäohjelmassa.
Kyllä käsillä tekeminen on minun juttu. Olin muutaman viikon tekemättä mitään. Tylsää! Telkkarin katsominenkin oli paljon tylsempää kuin yleensä. Mie kai tartten jotain näperrettävää, että jaksan keskittyä. Mitä se sitten minusta kertookaan...
Riisikakut on hullun hyviä! Olin pari viikkoa sitten kirjastolla, kun joku tyttö tuli eväspussin kanssa siihen viereen. Kun eväspussin sisältö alkoi purkautua pöydälle, riisikakun tuoksu oikein tulvahti nenään. Oli pakko mennä kauppaan kotimatkalla. Noita on sitten tullut nakerrettua. Niihin jää koukkuun :/
Tiedätkö mitä on tapahtunut Tyttö kylmän maan -blogille?
VastaaPoistaEn, se vain katosi yhtäkkiä :(
Poista