Onko olemassa joku sääntö, että kun pari päivää tekee töitä hyvällä tahdilla, niin sitten iskee täydellinen tukos? Ei saa enää mitään aikaiseksi. Jep, nyt puhutaan taas gradusta. Alkuviikko meni tosi hyvin. Pääsin viimein kunnolla kokeilemaan, onnistuuko analyysi paremmin nyt kun lähtee ruudusta 1 eikä yritä heti hypätä ruutuun 3. Onnistuihan se. Kumma...
Analysoin kahta haastattelua ja edistyinkin mielestäni ihan hyvin. Kunnes eilen. Pam. Ei mitään. Pää vaan jumitti. Tuntui, että kaikki alkuviikolla tehty on täysin käyttökelvotonta. Tein sitten muita juttuja ja toivoin, että tänään olisi parempi päivä.
Hah. Nyt jumittaa kaikki muukin. Aamuyöllä päätin unenpöppörössä, että skippaan tältä aamulta salin. Koko kroppa tuntuu pelkältä puupökkelöltä. Kannattaa harrastaa liikuntaa... Lopulta kuitenkin päädyin salille. Kun J, jolle aikainen herätys on suurta tuskaa, nousi jo puoli seitsemän aikaan, iski huono omatunto. En kai minäkään voisi jäädä sänkyyn löhöämään. Niin kävin sitten jumittamassa salilla. Onnetonta räpellystä.
Nyt olen jumittanut muutaman tunnin koululla tietokoneen edessä. Oppimispäiväkirjaa oli paljon hauskempi kirjoittaa kuin gradua... Gradu edistyi varmaan kymmenen lauseen verran. Huoh. Puolen tunnin päästä alkaa ruotsin graduseminaari, sitä odotellessa. Kai huomenna on jo pakko olla parempi päivä? Jos ei, niin saahan sitten ainakin suklaata?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti