Meidän piti tänään juosta J:n kans pitkä ja hidas lenkki. Lähdin kuitenkin yksin tihkusateeseen, J:lle riitti eilisillan pitkäksi venähtänyt frisbeegolfkierros.
Piilotin puhelimen Sports Trackereineen takin alle sateelta suojaan ja jätin J:n sykemittarinkin pois matkasta, ajattelin juosta niin kuin hyvältä tuntuu. Ja sehän tuntui, vau! Kipitin kotoa Mattilanniemeen ja kurvasin Kuokkalan sillan kautta rantaa pitkin takaisin. Tarkoitus oli siis juosta pitkään ja rauhallisesti. Minun mittapuulla, ei oikeiden juoksijoiden, eli sellainen tunnin keikka. Tunti ylittyi ja rikki meni myös 10 kilsan raja. 10,35 km, minun pisin juoksulenkki ikinä!
 |
| Ehdin kotiin juuri ennen pahimpia kuuroja. Ihan kuin olisin voinutkaan kastua enää enempää... |
Vauhti oli aavistuksen kovempi kuin oli tarkoitus, mutta annoin mennä. Välillä ajatus karkasi ja vauhti kasvoi, kun nautin Rantaraitin viidakkofiiliksestä. Paljon puita ja pensaita, vihreitä lehtiä ja pyörätien päälle katokseksi kaartuvia oksia. Ja vettä. Ne kauniit oksat tiputtelivat isoja pisaroita niskaan ja jossain vaiheessa lenkkarit imaisivat kunnolla vettä. Välillä vesisade yltyi, ja varpaiden välissä litisi joka askeleella. Viimeisen puoli kilometriä ajattelin vain hetkeä, jolloin saisin likomärät lenkkarit pois jalasta. Ehkä ne kuivuvat ens viikonloppuun mennessä... Toivottavasti jo aiemmin, nyt on meinaan juoksufiilis päällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti