Viime viikko meni gradun osalta ihan metsään. Tämä viikko tuntuu jo paremmalta, vaikka takana on vasta pari hassua päivää. Jossain vaiheessa viime viikolla, kun ruotsinkielistä tekstiä vain ei enää syntynyt, annoin periksi ja kirjoitin suomeksi. Ettei ajatus karkais ja se vähäinenkin aivotyö menis hukkaan. Ei mennyt, luin tuon samaisen tekstin tänään ja totesin, että se oli oikeastaan aika hyvä. Väärällä kielellä vain. Nyt odotellaan käännösinspiraatiota... Ja ruotsi-inspiraatiota, tuo suomen kieli jäi päälle ja totesin, että olis vain niin paljon helpompaa kirjoittaa koko juttu på finska. Mutta minkäs teet. Kun on tupla tavoitteena, niin ei kai se voikaan olla helppoa ja hauskaa. Ja miehän en koskaan mene sieltä, missä aita on matalin eli ei muuta kuin sinnillä vaan loppuun asti. Vielä minusta maisteri saadaan.
Muuten gradun teko tai opiskelu ylipäänsä tuntuu hassulta näin kesällä. Miehän olen yleensä ollut kesät töissä ja tehnyt siinä ohessa korkeintaan yhden tentin. Pää on saanut levätä talven aherruksesta ja moppia heilutellessa on päässyt kunnolla irti opiskelumaailmasta. Mutta ei tänä kesänä, opiskelu vain jatkuu ja jatkuu. Kun aamu toisensa jälkeen polkee yliopistolle melkein kellon tarkasti, istahtaa samalle koneelle kuin edellisenäkin päivänä ja toteaa, että paikalla ovat juuri samat naamat kuin edellisenäkin päivänä, menee kesä ohi kuin huomaamatta. Ja kun ulkona on, J:n sanojen mukaan, yhtä lämmintä kuin helmikuussa, iskee pienoinen paniikki syksyn saapumisesta. Mihin katosi se kesä, jolloin minun piti gradu-urakoinnin ohessa nauttia lämpimistä päivistä ja syödä paljon jätskiä auringon paisteessa? Entä missä ovat ne sivut, jotka oli tarkoitus kirjoittaa kesän aikana?
No, ei minun kesä ole pelkkää aherrusta ollut. Vaikka yritän istua koululla sen kuutisen tuntia päivässä, välillä on pakko karata ulos jo aikaisemmin. Huonon omatunnon voi yrittää vaientaa jätskillä tai kulhollisella mansikoita, muistuttaa että kesästä pitää nauttia. Tai voi kiskoa lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan. Reissulla kotikotiin (siellä muuten otin ihan loman kannalta. tai ainakin siinä määrin kuin se oli mahdollista, siellä kun pitäis revetä joka paikkaan) pikkuveli opetti minut juoksemaan. Lenkki pitääkin aloittaa rauhallisesti ja vauhtia voi lisätä loppua kohti, jaksaa kuulemma paljon paremmin. Oho. Mutta toimii, nyt juokseminen on, ainakin useimmiten, oikeasti kivaa!
Oikeastaan tämä kesäopiskelu on sittenkin ihan mukavaa. Jos onnistuu pitämään omantunnon hiljaisena ja vakuuttamaan itselleen, ettei kesällä tarvitse tehdä hommia otsa rypyssä. Ehtiihän sitä syksylläkin... Kauhulla odotan syksyä, silloin pitää kai palata ruotuun. Ei vain istua koululla vaan oikeasti tehdä jotain monta tuntia päivässä. Kirjoittaa fiksua tekstiä ja hioa kaikki ne sivut, jotka tähän asti ovat kulkeneet raakaversion nimellä. Deadlinetkin alkaa puskemaan päälle. Meillä kun on kuulemma äidin kanssa yhteiset valmistujaiskakut sitten joulun aikaan. Ei oo enää montaa kuukautta... Ja syksyllä koululle ilmestyy taas ihmisiä, tietokoneilla eivät enää pyörikään ne samat naamat ja konettakin saattaa joutua vaihtamaan. Voi ei. Onneks syksyyn on vielä pitkä aika, siihen mennessä gradukin on takuulla jo melkein valmis ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti